Liity mukaan - meillä on erilaisia jäsentasoja ja jokaiselle löytyy sopiva
Ilmastokumppaniksi liittyminen
Jäsenyys yksityishenkilönä on hyvä tapa vaikuttaa sekä pysyä ajan tasalla. Henkilöjäsenyyden on 65€ / vuosi, jäsenyys on voimassa 12 kk liittymisestä ja sen voi uusia halutessaan vuosittain.
Ilmastokumppaninamme pääset osallistumaan jäsentapahtumiimme ja osallistumaan vapaaehtoistoimintaamme sekä hankkeisiin ja toimintoihin lukuisilla eri paikkakunnilla Suomessa. Pystyt lisäksi personoimaan ja päivittämään oman profiilisi tiedot verkkosivustomme palveluun, jossa pääset lisäksi osallistumaan keskustelufoorumille. Profiilisi tiedot näkyvät myös muille käyttäjille palvelussa.
Jäsenenä saat etuja sekä pääset osallistumaan ja vaikuttamaan
Lisäksi Suomen Ilmastoliiton jäsenyyteen kuuluvat seuraavat:
– Suomen Ilmastoliiton jäsenmerkin käyttöoikeus, merkkiä voi käyttää esimerkiksi omilla nettisivuilla, omissa materiaaleissa kuten esitteet tai esimerkiksi oman organisaation somekanavissa.
– Ilmastoliiton jäsenenä organisaationne perustiedot ja toimiala voidaan halutessanne julkaista sivustolla. Jäsenenä pääsee toimimaan ilmaston ja ympäristön eduksi. Aloitamme Ilmastopalkinnon vuotuisen myöntämisen ja jakamisen yhdessä jäsentemme kanssa vuodesta 2025.
Toimintaamme kuuluu hanke- ja tutkimusprojektien tuottaminen yhteistyössä mm. yritysten, opiskelijoiden sekä oppilaitosten kanssa. Jäsenenä voit olla mukana myös tutkimus- ja kehityshankkeissa sekä tuottamassa niitä yhdessä Ilmastoliiton ja sen yhteistyökumppaneiden kanssa. Hankkeiden tiedot ja osallistujat julkaistaan sekä sivustollamme että vapaasti myös muilla alustoilla osallistujien toimesta.
Jäsenyystasoja yrityksille sekä muille organisaatioille on 299 – 2490€ vuodessa, jäsentaso oman valinnan mukaan.
-
Ympäristötietoinen organisaatio on vastuullinen toimija, joka ottaa ympäristön ja ilmaston huomioon toiminnassaan - sellaisen tunnistaa mm. Suomen Ilmastoliiton jäsenlogosta.